Kävin toissavuonna Itävallassa moikkaamassa opiskelijavaihdossa olevaa ystävääni. Tästä retkestä syntyi kipinä vuorilla seikkailuun ja matkustamiseen. Nyt valmistumisen ja töissä vietetyn reilun vuoden jälkeen päätimme lähteä yhdessä lomamatkalle Keski-Eurooppaan.

Valmistelut

Koska halusimme päästä reissussa mahdollisimman halvalla, eikä monikaan pakettimatka soveltunut haluihimme, jouduimme suunnittelemaan matkan, tai ainakin matkustamisen, melko yksityiskohtaisesti. Kohdemaiksi valikoituivat Itävalta, Italia ja Slovenia. Itävallassa ja Sloveniassa tarkoituksena oli harrastaa urheilua ja seikkailla vuorilla, ja Italia toimisi näiden välissä levähdyspaikkana. Lopullisen suunnitelman mukaan viettäisimme 2 päivää Itävallassa, 2 päivää Italiassa ja 3 päivää Sloveniassa. Koska halusimme päästä matkustamisessa mahdollisimman helpolla, päätimme pakata pelkät käsimatkatavarat. Näin lentokentillä kuluisi vähemmän aikaa ja siirtymiset olisivat muutenkin vaivattomampia. Tämä tarkoitti sitä, että pakatessa joitain asioita piti priorisoida, jotta kaikki tarvittava mahtuisi mukaan. Jos olisin tarvinnut mukaani vain normaalit välttämättömät päivittäiset asiat, enkä esimerkiksi kiipeilyvarusteita tai kolmea paria jalkineita, olisi repun pakkaaminen ollut helppoa. Käsimatkatavarakokoinen kantolaite soveltuu siis loistavasti yhdelle ihmiselle viikon reissuun! Käytössäni oli Savotan Jääkäri M -reppu, jota myyntipaikassa mainostettiin juuri passelin käsimatkatavarakokoiseksi. Hieman ylipakattuna Airbus A320:n yläsäilytyslokeron kansi napsahti vielä hyvin kiinni.

Innsbruck

Lento Müncheniin lähti keskiviikkoaamuna Helsinki-Vantaan lentokentältä. Vietimme yön ystäväni siskon luona Helsingissä, mikä helpotti matkan aloittamista huomattavasti. Kuten arvata saattaa, jännittäessä tulevaa matkaa ja uudessa paikassa uni oli vähän vaikeasti tavoitettavissa. Herättyämme ensimmäisen matkapäivän aamuna hoidimme aamutoimet ripeästi ja loikkasimme lentokentälle vievään bussiin. Lähtöselvitys tehtiin jo etukäteen Finnairin sovelluksella, ja pienen jonotuksen jälkeen pääsimme turvatarkastuksesta läpi. Jäljellä oli enää pieni odotus ennen koneeseen nousua ja jännitys sen kuin kasvoi. Lentokoneena toimi Airbusin A350 XWB ja istumapaikat olivat hätäpoistumistiellä, joten jalkatilaa oli mukavasti. Istuimesta löytyi infotainment-järjestelmä, eli “tabletti”, jolla pelasin Angry Birds -peliä ja katselin lentokoneen ulkoisten kameroiden videosyötteitä lennon ajan. Näin hieman lentopelkoisena tällaiset ajanvietteet pitivät ajatukset riittävän kaukana väkivaltaisesta kuolemasta, joten matka sujui ihan hyvin.

Olimme suunnitelleet Müncheniin liian vähän löysää aikaa. Lentomme myöhästyi 20 minuuttia ja kerkesimme nipin napin keskustaan vievästä paikallisjunasta bussiimme Innsbruckiin. Terveillä nuorilla jalka onneksi vielä nousi ☺

Münchenistä ei tarvinnut matkustaa pitkään, kun ensimmäiset vuoret alkoivat näkyä. Tunsin jo tässä kohtaa pientä jännitystä, olihan viime kerrasta jo aikaa. Varsinais-Suomessa kasvaneena ja eläneenä mikä tahansa yli 50 metriä korkea mäen nyppylä vaikuttaa minusta korkealta. Oikea vuori herättää minussa tietynlaista kunnioitusta, tai jopa pientä pelkoa. Se on kooltaan niin käsittämättömän massiivinen, etten jollain tavalla osaa kuvitella näkemääni todeksi.

Vielä parin puuduttavan bussissa istutun tunnin jälkeen saavuimme Innsbruckiin. Nälkää kärsivinä kävimme lounastamassa ensimmäisessä vastaan tulleessa McDonald’sissa, ja täytettyämme itsemme jo paljon kaivatulla polttoaineella, suuntasimme ensimmäiseen majoitukseemme vievään paikallisbussiin. Hotelli sijaitsi noin 15 minuutin päässä keskustasta. Matkan varrella näkyi kaukaisten vuorten ja peltojen lisäksi jostain syystä erityisen paljon autoliikkeitä. Hotellihuone oli ihan viihtyisä, mutta jääkaappia olisimme vielä kaivanneet. Ruokakauppa sijaitsi kuitenkin niin lähellä, että haimme jäähdytystä kaipaavat aamupalatuotteet sieltä mielellään, käyttäen pientä aamulenkkiä tekosyynä.

Sisäänkirjautumisen ja pienen levon jälkeen lähdimme ensimmäiseen matkakohteeseen: Kletterzentrum Innsbruck -kiipeilysalille. Alppikansa tykkää kiivetä, joten fasiliteetit tähän olivat kunnossa. Kiivettävää pinta-alaa oli vähintään tarpeeksi, reitit olivat loistavia ja oheiset treenivehkeet tip top. Konsepti oli sinänsä jännä, kun osa kiipeilyalueesta oli kokonaan päärakennuksen ulkopuolella vain katettuna niin, ettei sade ihan kokonaan pääse kastelemaan kiipeilijöitä. Paikka oli kokonaisuudessaan todella siisti ja toimiva, ja paikan ilmapiiri oli kiva ja luokseen kutsuva. Vuokrasimme kiipeilyköyden ja kiipeilimme Leadia ja Boulderia tovin. Väsyttyämme palautimme tavarat ja menimme kiipeilykeskuksen kahvioon oluelle, josta samalla pystyi katsomaan muiden kiipeilyä. Päivä alkoi tässä vaiheessa olla taputeltu, ja menimmekin seuraavaksi takaisin hotellille säätämään varusteita, iltapalalle ja nukkumaan. Kävellessämme bussipysäkiltä hotellille tein havainnon, että siinä missä Suomessa tuntuu, ettei kesällä aurinko laske ollenkaan, oli Itävallassa yö todellisen pimeä.

Seuraavana päivänä aamupuuhastelujen jälkeen lähdimme paikallisbusseilla Nordkettebahnille ja nousimme kaapelikärryllä Seegrubelta Hafelekarille asti, josta lähdimme suorittamaan vuorella olevaa patikkareittiä, Klettersteigia. Klettersteig (tai Via Ferrata) tarkoittaa yleensä melko haastavassa maastossa ja korkealla kulkevaa reittiä, jossa kulkija kiinnittää omat putoamisenestolaitteensa reitin varrella kulkevaan teräsvaijeriin, isompien vahinkojen varalta.

Maisemat olivat matkan varrella suorastaan henkeäsalpaavat. Tummat ja terävät alppihuiput viilsivät syvästi sinertävän puolipilvisen taivaan halki ja etäisyydet olivat joka suuntaan käsittämättömän pitkiä. Korkeus oli päätä huimaava. Pilvet näyttivät läheltä katsottuna entistä massiivisemmilta ja niiden nielemäksi tuleminen tuntui pelottavalta. Terävältä huipulta alas katsoessa tunsin itseni jotenkin pieneksi ja avuttomaksi, ihan kuin olisin ollut ihmisenä jättiläisten seurassa.

Vaikeustasoltaan reitti oli helppoa 3/10 -tason kiipeilyä. Usein välttelimmekin vaijerin käyttämistä apuna ihan vaan pienen haasteen takia. Reitti kulki seitsemän eri huipun kautta, jotka olivat toinen toistaan jylhempiä ja jännittävämpiä. Jos en olisi tottunut luottamaan turvavarusteisiin, olisin joissain paikoissa varmasti pelännyt todella paljon.

Reitin raudoitukset loppuivat reitin viimeiselle vuoren harjalle, josta oli enää helppo kävelymatka takaisin Seegrubelle. Siellä lepäsimme hetken, nousimme seuraavaan alas vievään kaapelikärryyn ja suuntasimme julkisella liikenteellä takaisin hotellille suihkuun.
Peseytymisen jälkeen lähdimme Innsbruckin keskustaan etsimään sopivan näköistä ruokapaikkaa. Kadut olivat täynnä ihmisiä ja tunnelma oli ihastuttava. Aurinko oli jo osittain vuorten takana, ja lämpötilakin oli laskenut jo sopivaksi. Ruokapaikan etsinnän aikana meidät pysäytti nuori henkilö, joka kertoi keräävänsä rahaa hyväntekeväisyyteen myymällä käsin tehtyjä kortteja. Kortit olivat mielestäni kauniita ja tarina kuulosti uskottavalta, joten päätin tukea hänen työtään ostamalla yhden. Sain hyvän tuliaisen kotiin vietäväksi! Ruokailun jälkeen haimme vielä jäätelöt ja muut tuliaiset, ja lähdimme takaisin hotellille valmistautumaan seuraavaan matkapäivään.

Viimeinen päivä Innsbruckissa alkoi reppujen pakkaamisella, lähikaupasta haetulla aamupalalla ja hotellihuoneesta uloskirjautumisella. Lähdimme kaupungin keskustaan, jossa käytännössä yritimme vain kuluttaa aikaa siihen asti, kunnes bussimme lähtisi kohti Veronaa. Kävimme puistossa ja kasvitieteellisessä puutarhassa, etsimme yhden geokätkön ja hörpimme paikallista olutta ravintoloiden terasseilla.

Innsbruck on kaunis kaupunki, jossa riittää katseltavaa. Joka suunnassa siintää vuorimaisema, talot ovat kauniin värisiä ja katukuva on kirjava. Kaupungin halkaiseva sinertävän harmaa Innjoki ja sen voimakkaat pyörteet lumoavat katseen pitkäksikin ajaksi.

Verona

Saavuimme Veronaan myöhään illalla. Ensihavaintona oli järkyttävä kuumuus ja kosteus, sekä liikenteen vilkkaus ja kova hälinä. Tuntui, kuin olisimme tulleet paljon etelämmäksi, mitä oikeasti tulimme. Kävelimme asemalta majoitukseemme, haimme viereisestä Lidlistä iltapalat ja painuimme unten maille.

Ensimmäisen kokonaisen Veronapäivän aamuna pakkasimme reppuihimme pyyhkeet ja uikkarit, ja lähdimme kohti Gardajärveä. Onneksemme järvivesi oli kylmää ja toi pienen helpotuksen helteeseen. Vietimme loppupäivän Gardajärvellä ja sen lähistöllä käytännössä turisteilemassa ja ihmettelemässä ympäristöä. Lähdimme uimapaikaltamme Lazisesta vielä illaksi vähän matkan päähän toiseen kaupunkiin, Pescieraan, joka oli ilta-auringon aikaan varsin kaunis. Istuimme kanavan reunalla ja katselimme kevyissä aalloissa liplattavia pulpettiveneitä ja ruokaa etsiviä vesilintuja. Vesi oli kohdallamme niin kirkasta, että näimme siinä uivat kalat ja kanavan pohjan. Parhaiten mieleen painuva asia oli kuitenkin värit, sekä niiden lämpö ja voimakkuus.

Toisen päivämme Italiassa yritimme viettää Veronan kaupungissa. Haimme jälleen pari geokätköä ja ihmettelimme kaupungin vilinää. Katsoimme foorumeilta hyvät tärpit ja kävimme muun muassa Torre dei Lambertissa, Piazza delle Erben aukion reunalla sijaitsevassa korkeassa tornissa, josta oli hyvät näkymät koko alueelle. Jostain kumman syystä emme käyttäneet hissiä vaan urheilimme portaat ylös 😄

Huomasimme puolessa välissä päivää tylsistyvämme kaupunkielämään ja päätimme lähteä illaksi vielä uudelleen Gardajärvelle. Loppupäivä meni rannalla kiviä nakellessa ja hiekkalinnaa rakentaessa, joka oli mielestämme oikein kivaa tekemistä.

Palatessamme Veronaan kohtasimme bussiasemalla henkilön, jolla oli selkeästi jonkinlainen hätä. Kielimuuri oli suorastaan valtava. Juttelimme jonkin aikaa Google Translaten avulla edestakaisin ja saimme selville, että hän kaipaa bussiaikataulua johonkin tiettyyn paikkaan. Saimme toimitettua hänelle oikean tiedon lukien Translaten tarjoamaa tekstiä, varmasti erittäin huonolla lausunnalla. Hän kiitti meitä vilpittömästi ja mainitsi jotain jumalasta ja kuolemasta, mikä meni meiltä vähän ohi. Teknologia oli jälleen suuri apu! Palattuamme majoitukseen valmistelimme varusteet aikaiselle bussimatkallemme Sloveniaan.

Ljubljana

Lähdimme Veronan asemalle etsimään bussipysäkkiämme. Lipuissa lukeva pysäkki olikin työmaan keskellä, eikä mikään bussi tulisi siitä lähtemään. Alkoi kuumeinen selvittely siitä, mihin pysäkki oli siirretty. Tätä tietoa ei kuitenkaan löytynyt mistään. Aluksi meinasi tulla pieni paniikki, mutta pidimme hermomme ja suunnittelimme, miten toimisimme tilanteessa. Ystäväni löysi paikannuspalvelun, josta näkyi bussimme olinpaikka. Päättelimme palvelun avulla bussin tulosuunnan ja sen mahdolliset reitit. Suuntasimme paikalle, josta näimme, minne bussi olisi menossa. Bussi tuli, mutta kääntyikin meistä kokonaan pois päin. Reppu selkään ja juoksujalkaa perään! Saimme bussin kiinni seuraavalta pysäkiltä, kun kuljettajan taukotupakasta oli enää pari imaisua jäljellä. Huh! Seuraavat viisi tuntia vietimmekin taas matkustaen.

Bussi kulki Venetsian ja Triesten kautta, josta saimme pienen vilauksen Välimerestä. Pian ylitimme Slovenian rajan ja matkasimme aina Ljubljanaan asti. Päästyämme perille kävimme ensitöiksemme kirjautumassa tämän yön majoitukseemme, jonka jälkeen lähdimme taas metsästämään hyvää ruokapaikkaa. Tässäkin auttoi Google, ja löysimme sopivan ravintolan pienen kävelymatkan päästä. Söin paikallisen ruoka-annoksen, jonka nimeä en enää muista, mutta hyvää se ainakin oli. Ihastuin myös paikalliseen Union-Lageriin.

Syötyämme lähdimme tutkimaan Ljubljanan keskustaa. Tietyllä tapaa paikka herätti minussa vahvat suomalaisvibat ja kaikki tuntui jotenkin tutulta. Arkkitehtuuri tosin oli perinteistä suomalaista vähän kauniimpaa ja eloisampaa. Ja jos niin voi sanoa, niin kaupunki tuntui jotenkin hyvin toimivalta. Kaupunki oli selkeästi suunniteltu käveltäväksi. Roskiksia ja julkisia vessoja oli joka paikassa ja kadut olivat puhtaat ja kauniit.

Haimme joen rannan varrella sijaitsevasta liikkeestä “Kürtőskalács” -leivonnaiset jäätelöillä ja söimme ne nojaillen jokirannan kaiteisiin, samalla katsellen ihmisten vilinää kadulla ja joessa liikkuvia lauttoja. Myös moni Italianvarpunen oli kiinnostunut leivonnaisistamme ja hyvin kesyinä hyppivät melkein päälle. Leivonnaiset syötyämme lähdimme takaisin pakkaamaan, nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää.

Lähdimme aamulla etsimään keskustasta aamupalapaikkaa. Päädyimme torin laidalla sijaitsevaan pieneen ravintolaan, jossa meidät otettiin ystävällisesti vastaan. Tilasimme “Ljubljana Breakfast” -annokset ja jääteet. Ruoka oli kyllä totisen hyvää, mutta annoskoko jätti ehkä vähän toivomisen varaa. Olikohan tämä joku maisteluravintola?

Aamupalan jälkeen lähdimme lentokentälle, josta vuokrasimme auton. Ajoimme seuraavaan majoituspaikkaamme Ljubljanasta noin puoli tuntia ylös vuorille. Tämä oli mielestäni majoituksistamme ehdottomasti siistein ja viihtyisin, vuoren rinteessä sijaitseva vanhahko Guesthouse. Vastaanotto oli voittamaton, sillä parkkipaikalla meitä oli vastassa söpö koira. Ja koska saavuimme turhan ajoissa, paikan omistaja tarjosi meille juotavat siksi aikaa, kun hän saisi huoneemme siivottua. Huone oli siisti ja maisematkin kohdillaan.

Saatuamme huoneen pakkasimme taas pyyhkeet ja uikkarit ja lähdimme kohti Blediä. Bledissä kävimme ensimmäisenä syömässä, jonka jälkeen menimme järvelle. Varsinainen julkinen uimapaikka meidän puolellamme järveä oli aidatulla alueella, jonne oli 10 € sisäänpääsymaksu, mikä tuntui vähän ikävältä. Halu viilentyä oli kuitenkin jälleen suuri, joten maksoimme hinnan sen kummemmin mukisematta. Pukuhuoneet olisivat maksaneet ekstraa, joten jouduimme käyttämään vanhaa kunnon pyyhekikkaa vaatteita vaihtaessamme. Uimme vähän matkan päähän hyppypontoonille ja hengailimme siellä tovin jäähdytellessämme itseämme. Osasin vielä hypätä veteen pää edellä!

Lähdimme Bledistä, ja koska ilta oli vielä nuori, valitsimme maisemareitin kotiin. Kiersimme parin tunnin lenkin lähialueen maaseudun ja pikkukylien läpi, ja ihastelimme paikan yksinkertaista kauneutta. Tiet olivat kylissä paikoin hyvin ahtaita, koska talot olivat asettuneet paikoilleen varmaankin jo ennen ensimmäisten autojen valmistusta. Jännästi kylät olivat myös hyvin lähellä toisiaan. Yhden kylän rajakyltiltä seuraavalle oli usein tuskin paria kilometriäkään, kun taas kotimaassa etäisyydet voivat olla kymmeniä. Ajellessamme maaseudulla tunnelma oli sellainen, että täällä ihmiset elävät hitaasti ja ottavat rauhassa.

Palasimme majapaikalle säätämään varusteita, pakkaamaan reppuja huomista varten ja painuimme taas unten maille.

Grintovec

Viimeisenä matkapäivänä heräsimme ajoissa. Päivän tavoitteena oli nousta Grintovec, Slovenian yksi korkeimmista huipuista. Haimme Sparista eväät ja ajoimme vuoren juurelle, josta lähdimme patikoimaan mäkeä ylös. Lämpötila ja kosteus olivat railakkaan anteeksiantamattomia ja olimme jo ensimmäisen puolen tunnin nousemisen jälkeen hiestä läpimärkiä. Itse kokemattomana vuorikiipeilijänä aloin jo 300 metrin nousemisen jälkeen tuntea halua kääntyä takaisin, mutta ylös oli mentävä. Usealla nopealla ja parilla pidemmällä hengähdystauolla onnistuimme kuitenkin etenemään lähes suunnitellulla tahdilla. Korkeuden kasvaessa myös lämpötila ja kosteus alkoivat vähän hellittämään, jolloin yleinen olotila koheni hieman. Puolivälin jälkeen ilma alkoi ohentua ja mäki sen kun jyrkistyi, ja sain piiputtaa loppumatkan täysin väkisin. Vettä kului ylös mentäessä 4–5 tunnin aikana 4 litraa, joista kaikki tuli hikenä ulos 🥵

Lopulta pääsimmekin huipulle. Ihailimme hieman vajavaisia maisemia, pilvet kun kerkesivät nielaisemaan meidät miltei kokonaan. Näkymät tuntuivat jotenkin rajummilta, kuin Itävallassa, mutta eivät suinkaan yhtään huonommilta. Pidimme huipulla lyhyen lounastauon ja kirjasimme nimemme vieraskirjaan. Maatessani reppuani vasten ja selaillessani puhelintani, korvissani alkoi käydä koko ajan kovaäänisempi surina. Aloin katsella ympärilleni ja huomasin, että meitä ympäröi satojen mehiläisten parvi. Jostain syystä pilvi toi ne mukanaan huipulle ja ne vain lentelivät ympäriinsä. Vaikka mehiläiset ovatkin ihan kivoja, niin tilanne oli mielestäni siinä mielessä epämukava, että en välttämättä tahtoisi vahingossa suututtaa niitä pesän verran kerralla. Päätin, että poistumme paikalta vähin äänin.

Vaikka alaspäin kulkeminen oli helpompaa, alkoi päivän taakka silti painaa ja mieliala muuttui meillä kummallakin metri metriltä huonommaksi. Puolivälin jälkeen valitimme lähes tulkoon kokoajan ja toivoimme, että matka olisi jo ohi. Olimme siis onnistuneet varsin hyvin tavoitteessamme vähän kärsiä 😊

Lopulta pääsimme takaisin autollemme, jossa vaihdoimme kuivat varusteet, ja lähdimme takaisin kohti kaupunkia. Hetken päästä näimme hiekkatiellä meitä aiemmin vastaan tulleen pariskunnan liftaamassa. He kertoivat jättäneensä autonsa reilun parin kilometrin päähän, ja että heidänkin polvensa vähän särkivät, ja olisi todella kivaa jos voisimme kyyditä heidät sinne. Ymmärsimme yskän varsin hyvin ja otimme heidät kyytiin. Kuljetuksen jälkeen pääsimme jatkamaan omaa matkaamme takaisin majoitukselle viettämään viimeistä yötämme. Päivän taipaleen jälkeen ajatus repun kokonaan uudelleen pakkaamisesta ärsytti lievästi. Tuntui kuitenkin hyvältä päästä peseytymään ja punkkaan makaamaan. Olin hyvin väsynyt, mutta tyytyväinen päivän suoritukseen.

Himaan

Viimeisenä reissuaamuna heräsimme taas ajoissa, laitoimme tavarat viimeisen päälle mallilleen ja suuntasimme Guesthousen ovesta ulos. Ajoimme autolla Ljubljanan lentokentälle, palautimme sen vuokrafirmalle, menimme terminaaliin ja turvatarkastuksesta läpi portille odottamaan lentoa kotiin. Tällä kertaa lentokoneena toimi vanhempi ja pienempi Airbus A320. Sain onneksi ikkunapaikan. Lento sujui mutkitta, sain pari mukia Finnairin mustikkamehua ja laskeuduimme Suomeen jo etuajassa.

Lentokentältä hyppäsimme paikallisjunaan ja matkustimme Helsingin päärautatieasemalle. Äidinkielellä kuuluvat kuulutukset saivat mieleni jo rauhoittumaan, “nyt ollaan jo kotona,” ajattelin. Kävimme lounaalla, jonka jälkeen odotimme vielä puoli tuntia VR-bussia Sokoksen edustalla. Matkalla Turkuun totesin että olen jo melko kyllästynyt linja-autossa matkustamiseen.
Matka kuitenkin vihdoin päättyi Turun rautatieasemalle, josta minulla oli enää lyhyt kävelymatka kotiin. Vaikka jalkani olivat edellisestä päivästä kipeät, menin tämän kevein askelin perille saakka.
Oman kotioven avaaminen tuntui hyvältä.

Nopeet tipsit matkustajalle

Euroopassa matkustaminen julkisella liikenteellä on nykyään todella helppoa. Käytännössä jokaisella vähänkään isommalla kaupungilla on oma “Föli” ja mukana tuleva appi, josta voi tutkia sopivia bussilinjoja helposti. Googlettamalla “public transport in xxx” löydät paikallisliikenteestä kaiken tarvittavan. Apin lataaminen älypuhelimeen on tosiaan suositeltavaa, sillä lippujen ostaminen ja esittäminen onnistuu sitä kautta kaikein helpoiten. Liputkaan eivät maksa juuri mitään, joten taksilla matkustamista kannattaa vältellä, jos se ei ole erityisen pakollista. Maksoimme koko matkan aikana kaupunkialueiden sisällä liikkumisesta yhteensä noin 30 euroa. Google Maps on myös hyvä kaveri, sillä nykyään sieltäkin näkee julkisen liikenteen reitit ja aikataulut.

Siirtymisiin ja muun muassa lentokentille kannattaa varata aina vähän löysää aikaa, ks. ylhäältä kun meinasimme myöhästyä bussista koska lentomme oli 20 minuuttia myöhässä. Tunti on yleensä riittävä aika selvittää seuraavat peliliikkeet ja juosta oikeaan paikkaan, enemmänkin ajan varaaminen voi olla suotavaa. Mieluummin odotat vähän pidempään, kuin jäät kyydistä kokonaan. Varsinkin lomalla ylimääräistä stressiä on myös kiva välttää.

Lomalla